Golffia aloitellessa saattaa oma lyöntipuoli olla vielä mysteeri. Toinen puoli tuntuu luonnollisemmalta, mutta silti ei ole ihan varma. Kannattaa pitää mielessä, ettei golfsvingi ei ole luonnollinen liikesarja. Käydään nyt läpi mitä kannattaa ottaa huomioon, jotta säästyy aikaa, rahaa ja hermoja.
Kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa rangelle oli mukana kaksi kaveria rightin vehkeineen.
Lyönnit eivät osuneet ja muutenkin koko svingi oli todella epäluonnollisen tuntuinen. Itsevarmana kaverina ensimmäisenä syyttävä sormi nousi välineitä kohtaan. Mailat olivat paskat ja vielä vääränpuoleiset.
Pesäpalloilija = Golffari?
Ennen omien välineiden hankintaa lueskelin netistä keskustelupalstoja ja niissä verrattiin usein, että lyöntipuoli on se mistä pelaat pesäpalloa.
En tiedä mistä tämä ohjenuora juontaa juurensa. Vaikka liikuntatunneilla tuli pesistä pelattua en usko, että lyöntitekniikka kaikilla on Alajärven Ankkurit tasoa ja käsi-keskivartalonkoordinaatio niin kehittynyttä, että se automaattisesti korrelisoisi golfiin. Leftinä lyönti itsellä perustui luultavasti vain siihen, että oikea käsi oli niin dominoiva, että alempana kätenä siitä sai enemmän voimaa.
Tutkimuksien ja kokeilujen jälkeen päätin hankkia leftin kamat ja aloittaa harjoittelun tosissaan. Vietin paljon aikaa rangella ja olin valmis green cardin hankintaan ja kentille. Pro katsoi huiskintaani, ojensi minulle rightin puolen mailan ja sanoi, että väärän puolen kamat olet hankkinut. En uskonut, vaan jatkoin itsepäisenä harjoittelua ja pelaamista leftinä.
Tässä pätkää miltä svingi näytti leftinä:
Kuten kuvasta näkyy ei keskivartalo ole muuten kun seuraajana mukana. Yläkropasta kyllä tulee liikettä ja energiaa lyöntiin, mutta lantio on mykkä. Kun palloon osui niin se kyllä lensi siedettäviin mittoihin, mutta nopeasti ahkeran harjoittelun tuloksena alkoi tulla selkäkipuja. Jos kierrät vain yläkroppaasi lantion ympäri, olet nopeasti ongelmissa.
Kuuntele kun sinulle kerrotaan.
Harjoittelin ahkerasti kuukausia ja kehitystä ei tullut juuri nimeksikään. Selkä alkoi myös vihoittelemaan sen verran, että piti pitää viikon tauko harjoittelustra. Päätin varata vielä pro-tunnin JOS siitä olisi apua.
Yllätys yllätys, olihan siitä apua...
Tuomio oli kylmä: Pelasin väärältä puolelta. Vartalon kierto tuli rightilta paljon luonnollisemmin, vaikka svingi itsessään tuntuikin täysin mahdottomalta.
Ei muutakun leftin kamat myyntiin ja rightit tilalle.
Back to the basics.
Nöyränä aloitin harjoittelun rightina. Turhautti alkuun paljon, mutta kivut oli välittömästi poissa ja kehitystä alkoi tulla nopeasti.
Tässä pätkä ensimmäisestä rangesta rightina:
Maila haarojen välissä, osuma 25cm ennen palloa ja koordinaatio kun 6 vuotiaalla, mutta jotain liikettä jo keskivartalossa.
Jo pelkästä lyöntiasennosta näkee, että lantio oli paljon enemmän mukana rightina kun leftinä. Kroppa myös tajusi, että lantio ja yläkroppa ei ole sama asia ja kaikki näyttääkin jo vaivattomalta.
Summa summaarum
Mitä tästä opimme?
Kun aloittelet lajia ja joku mietityttää, varaa Pro-tunti ja niin nopeasti kun mahdollista. Hän on kouluttautunut sitä varten. Hän pystyy heti sanomaan kummalta puolelta kierto tulee luonnollisemmin. Kädet ja yläkroppa on helpompi opettaa tavoille kun perusrunko on kunnossa.
Jos et halua heti pro tunnille, ota videolle molemman puolen svingit ja tarkkaile lantion ja yläkropan keskustelua. Ja muistutuksena vielä: golfsvingi ei ole luonnollinen liike kaikille.
Merkonomin talousneuvo:
Älä osta välineitä ennenkuin olet varmistanut lyöntipuolen. Saatat jatkaa pään hakkaamista seinään, koska kalliit varusteet on jo hankittu.
Toivottavasti tästä on apua, jos aihe mietityttää.
Letkeitä vartalon kiertoja,
Simo Färm